Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.07.2008 - 18:36
Tyttölöisten treenien jälkeen päätin ottaa vielä Simban ulos. Niin siis, kaikille vielä tiedoksi että Simba on siis 10-vuotias Shetlanninlammaskoira uros, virallisemmin Shadeland Artic Ocean. Asuu siis täällä kotikotona sohvaperunana, joskus 9 vuotta sitten treenailtiin agilityä, kisaamaan ei koskaan menty (Ohjaaja ei osannut, eikä osaa vieläkään!). Kannukseen muutettuani treenailin Simbaa aina viikonloppuisin ja lomilla, tokoa siis jota ollaan "kotitokona" otettu sen koko eliniän. Sitten tuli Tuisku, ja papparainen siirtyi eläkkeelle... Vai siirtyikö? Ohjaajalle ei riitä, että kouluttaa 11 kk vanhaa neitiä alokkaaseen ja 4-vuotiasta leidiä voittajaan, ei ei, vaan ...

Viime keväänä kävi mielessäni ajatus, josko sittenkin treenaisin Simbaa vielä alokasta silmällä pitäen, mutta suunnitelmat muuttui Ruutin tultua taloon ja minun muutettuani taas Kannukseen. Tarkoituksena siis oli siruttaa pappa, opettaa alokas ja käydä kokeessa kokeilemassa, pysyykö koira edes kehässä! :D Mitään ALO1 haaveita ei todellakaan ole, tärkeintä on pitää hauskaa ja antaa papparaiselle virikkeitä.

Innokashan tuo on tekemään, aivan eri maata, mitä lappalaiset. Haukku on herkässä jos menee yli :D Ensin testasin sivulletuloa --> Ihan perseestä, koiralla on ilmeisesti tästä asiasta sellainen käsitys, että kierrän ohjaajaa ympäri, se tarkoittaa sivua. Siispä asia opetellaan kokonaan alusta. Pitäis kehitellä joku täysin erilainen käsky joka siis poikkeaa "sivu" tai "sivulle" käskyistä. Ehdotuksia? Takaa kiertäminen on sille iskostunut takaraivoon aika tavalla, joten harkitsen uuden käskyn avulla treenaamista edestä. Vähän jo harjoiteltiin, mutta tuo koira on niin helvetin nopea ja malttamaton, että on ihan sairaan vaikeeta saada sitä edes melkein oikealle kohdalle :D Mietintään menee.Kun koiran sai ohjaamalla perusasentoon, ei kontaktista ole tietoakaan. Siirryttiin siis treenaamaan sitä, ensin koira istui edessä, katsoi minua -> palkka. Tätä toistettiin n. 10 kertaa ja alkoi hoksaamaan jutun juonta :) Sitten käskin sen maahan ja maasta sama juttu -> ehdottomasti helpompi ja edellisestä treenistä ilmeisesti oppi jotain. Tämän jälkeen koira istumaan ja siirryin sen sivulle, kontaktia myös siinä -> no props. Eli nää meidän tokotreenit saadaan aloittaa ihan vain kontaktista, koska sitä ei oikeastaan ole Herralla.

Oli pakko testata vauhtiruutua ! :D Pari makkaranpalaa kippoon, juostiin n. 15 kauemmas ja lähetys. 2 ekaa toistoa loistavia, seuraavat kaks alko jo oleen "Mitä ihmettä sä haluat?" Mutta oli kiva testata! :) Huvin ja urheilun kannalta :D Seuraavaksi testasin, miten hyppy onnistuu. Ei siinä tarvinnu montaa kertaa Sheltille sanoa että "hyppää" :D Irtoaminen ja innokkuus jotain aivan omaa luokkaansa! Seisominen ohjaamalla todella nätti ja näpäkkä, testasin myös miten onnistuu mun siirtyminen koiran sivulle -> makkaraa kädessä ja syötin sitä sille kokoajan, ku siirryin ja sitten vapautus, ei istumista ollenkaan. Malttia ehkä tähän niin oppiikin jotain.

Luoksetulo. Itse pysymistä istumassa täytyy treenata paaaaaaaljon varmemmaksi. Koira hytkyy heti kun käännyn sitä kohti "Jokojokojokojokojoko". Itse vauhdissahan ei yllättäen sheltillä ole vaikeuksia :D Pappa tulee nii lujaa ku kintuistaan pääsee. Sivulletuloa ei luonnollisesti otettu, koska koira ei sitä osaa! Paikallamakuussa kans samaa ongelmaa, eli itse pysymistä tulee palkata. Pääsin ehkä metrin päähän, ku koira alkaa taas hytkymään "jokojokojoko" -tyyliin :D Eli koira maahan, peruutan, palkkaan, peruutan, odotan, palkkaan jne. Tähän siis varmuutta :) Ei suurempia ongelmia, vielä.

Lopuksi vielä seuraamista. Hyvin on iskostunut papalle se taannoin takaraivoon :) Seuraa hyvällä paikalla ja pitää kontaktia (Niin, no jos lappalaiset seurais noin niin en pitäisi sitä niinkään hyvänä...) mutta papalle annetaanki anteeksi :) Palkkasin seuraamisesta, enhän mä voi istumista ottaa siihen mukaan ku ei perusasentoakaan osaa!

Eli, mitä seuraavaksi?

Kontakti ---> Istumassa, maassa, seisomassa, sivulla
Perusasento ----> Miten, käsky?
Luoksetulossa ja paikallamakuussa ----> Maltti, paikalla pysyminen

Jos lähdetään näistä liikkeelle :D Ihanaa treenailla ihan huvin vuoksi ja näyttää, että kyllä se vanha koirakin oppii uusia temppuja ! Intoa ja tarmoa siinä on aina ollut ja on edelleen, eli en koe tätä mitenkään negatiivisena papalle. Jos alkaa näyttään siltä että koira kyllästyy niin jätetään leikki sikseen, onhan mulla noi kaks :) Mutta aina pitää yrittää ja oppiihan tuon kouluttamisesta vielä vaikka mitä!





Heta kirjoitti 08.07.2008 - 10:30
Hee! Miten ois viekku, rinnalla/lle, vasen, jalka, perus tms ;D

Toivottavasti projekti tuottaa tulosta! :D
Heta kirjoitti 08.07.2008 - 16:23
Tuloshan se sekin on, että pidetään hauskaa ;D
Luottovalittaja :P kirjoitti 10.07.2008 - 13:15
No joo, täältä me yritetään taas nousta :) Ei millään asialla ole vain yhtä puolta eli löytyyhän koirista ne hyvätkin piirteet, kun oikein mikroskoopilla syynää ;D Tänään jaarittelin tuonne vähän lisääkin, eikä muuten ollut kovin tyytymätöntä tekstiä!
Jenski kirjoitti 20.07.2008 - 16:01
Joo siis eihän me :D Tosin nyt se on ontuu, joten eipä voi oikein mitään tehä...
Anonyymi kirjoitti 24.11.2010 - 03:42
As for baptize aggressive timepieces, their owners should bethink that the bulk of IWC watches attrition relates to pressure, abstinent in a changeless condition, at a accustomed abyss beneath water. For example, a baptize aggressive alarm to 30 meters may aperture if it gets beneath baptize advancing acerb from a tap, as the added burden may transcend the advised changeless resistance.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Parkkipaikka. Kirjoittajana kahdenkympin kriisin ohittanut koiraharrastaja, jolla ei aina mene kovin vahvasti... :D

BH TK2 Tuisku


Korvaamaton.

Rotu:
Suomenlapinkoira
Sukupuoli:
Narttu
Vuosimallia:
2004
Koko:
48,5 cm / 16,5 kg
Harrastukset:
Eläkkeellä addisonin vuoksi.
Tavoitteet 2012:
Lääketasapainon löytyminen, kunnon kohotus ja mielen virkeänä pito.

Tuisku KoiraNetissä


Terveys

Silmät: OK [10/08], OK [05/10]
Polvet: 0/0 [10/08]

Lonkat: C/C [Ell. Ventelä arvio 03/10]

Kyynärät: 0/0 [Ell. Ventelä 03/10]

Selkä: OK [Ell. Ventelä 03/10]
-> Osteopaatti todennut yhden lannenikaman luiskahtaneen
vasemmalle, pois "linjaltaan". Synnynnäinen rakennevika. [05/11]

Muuta: Addisonintauti eli lisämunuaisen kuorikerroksen vajaatoiminta [02/12]

 
Ruuti

Yllättävä Rinsessa.

Nimi:
Taikahallan Jäkälätassu
Rotu:
Suomenlapinkoira PS
Sukupuoli: Narttu
Vuosimallia: 2007
Koko:
46,5 cm / 16 kg
Harrastukset: Agility, TOKO, maastot
Näyttelyt:
ERI AVK1
Tavoite 2012: Eka nolla ykkösistä

Ruuti KoiraNetissä

Terveys:
Silmät: OK [10/08], OK [04/10] OK [11/11]
Polvet: 0/0 [10/08]
Lonkat: A/A [11/09]
Kyynärät: 0/0
Selkä: OK
TGA-Negatiivinen [12/10]

Varma

Rakastettava. Rakastava. Pentu.

Nimi:
Nereaneidon Taikausva
Rotu:
Suomenlapinkoira PS
Sukupuoli: Narttu
Vuosimallia: 2011
Koko:
45,5cm / 14 kg [1v]
Harrastukset: Iloinen eläminen ja ihmisten rakastaminen
Näyttelyt: JUN EH4
Tavoite 2012: Säilyttää iloinen mieli, startti ykkösissä

Varma KoiraNetissä


Minne matka?

~ 9.-11.3 Poropaimennus, Sodankylä [R]
~ 24.3 Agi, Kokkola A + C [R]
~ 6.4 Agi, Vöyri A+B [R]
~ 9.-13.4 Larkki, London

~ 21. -22.4 Katselmus, Oulu AVO/NUO [R&V]
~ 29.4 Ryhmis, Kaustinen AVO/JUN [R&V]
~ 1.5. Agi, Maalahti A + B [R]
~ 5.5 Agi, Seinäjoki A+B+C [R]
2 x LUVA
~ 17.5 Agi, Kokkola A+B [R]
~ 19.5 Agi, Pietarsaari A + B [R]
~ 27.5. Agi, Vaasa, D + E [R]

~ 10.6 Agi, Vöyri A+B [R] ??
~ 27.6 Agi, Seinäjoki A+B+C [R]
~ 4.7 TOKO, Vöyri [R] ??
~ 5.7 Agi, Vöyri A+B+C[R]??
~ 7.-14.7 Leiri
~ 15.7 Agi, Kokkola D+E [R] ??
~ 4.8 Agi, Seinäjoki A+B [R]
~ 5.8 Agi, Vöyri A+B [R]
~ Syyskuu, Ruutin juoksu!
~ 21.10 Erkkari, Laukaa [V]
~ 1.12 Agi, Seinäjoki A+B+C? [V]