Ja jatketaan Tuiskun sairaskertomus loppuun tai ainakin ensimmäiseen välietappiin saakka:

1.2
Aamu alkaa taas vaihteeksi lääkärillä yhdeksältä. Ensin otetaan 12 h:n paastoverikoe ja lykätään perään kinkkuun piikillä ACTH-hormonia ja puolentoistatunnin päästä uus verinäyte. Verinäytteen nro kakkosen jälkeen Tuisku laitetaan taas tippaan, litra olis tiputettavana. Koira on super helppo potilas, antaa piikittää, kanuloida, käy nesteytyksessä pissalla ulkona mun kanssa eikä ravistele tassujaan tms, aivan mahti tyyppi :) Kahdentoista jälkeen saadaan Vetlabista kilppariarvot jotka oli ok, natrium - kalium suhde pielessä. Koira piristyy taas nesteytyksen jälkeen, pöllii kotona luun ja ottaa jopa juoksuspurtteja pihalla ! Ihanaa :)

2.2
Eiliset rasituskokeen tulokset tuli kahdeltatoista ja lääkäri soittaa diagnoosin (jota siis epäilin itsekkin maanantaina...) Tuiskulla todettiin siis addisonintauti eli lisämunuaiskuoren vajaatoiminta. :( Lähdettiin lääkäriin nesteytykseen (250ml), saatiin resepti lääkkeisiin, kortisonia suoneen. Sain haettua lääkkeet samana päivänä ja alotin illalla antamalla vaan Florinefin koska kortisonia sai jo pistoksena lekurissa. Annostus siis ainakin kaksi ekaa viikkoa Florinef 1 tabl aamuin illoin, Prednisolon 1,5 tabl aamuin illoin.

Semmonen homma. Nyt on kohta ensimmäinen viikko lääkityksellä mennyt. Koira on pirteämpi selkeästi mutta lenkille en oo saanu (hyvä niin) vielä lupaa sitä viedä, katsotaan vaikka sitten ekan kontrollin jälkeen. :) Tuisku juo aivan hirveästi nyt ja pissaa myös. Edellisenä yönä heräsin käyttämään sen ulkona kahdelta ja neljältä ja nyt viime yönä se oli pissanu kaks kertaa sisälle :/ Eli tervetuloa pentuaika ja matot pois lattialta! Kuulemma tuo juominen ja pissaaminen tasaantuu ajan myötä, I really hope so, on tuokin inhottavaa katsella ku toinen elää vesikupilleen ja kitajaa kokoajan rakon halkeamispisteessä ulos TAI pissaa sisälle ku äiti ei herääkkään käyttämään sitä ulkona :(( Ja siis, tottakai mä olen onnellinen siitä että Tuisku on hengissä, suht hyvinvoiva ja syy selvisi, toivon vaan ettei sen loppu elämä oo juomista ja kusemista.

Ja toinen asia mikä voi KYLLÄ, ketuttaa todella rankasti. Meinaan kisaaminen ja harrastaminen: Agistahan tuo jäi eläkkeelle jo selkänsä takia mutta tokossa meillä olis ollu vielä niin paljon tekemistä ja saavutettavaa! Mun täytyy näemmä aina koirien kanssa oppia kantapään kautta eikä toista tilaisuutta suoda. Ja kyllä, vähän jo kypsyttää ihmisten "kyllä se siitä, onneksi syy selvisi ja tautiin on lääkkeet" kommentit koska se ei nyt helpota oikeastaan mitään. JOO-O, tottakai se on tärkeintä että koira on elossa ja toivon mukaan elää vielä pitkän elämän MUTTA sehän on itsestäänselvyys että oon helpottunu oireiden selviämisestä. Jotenkin vaan tuntuu että kaikkien mielestä mulla ei ole mitään syytä olla a) pettynyt b) vittuuntunut c) ahdistunut siitä, ettei mulla tosiaan ole maailman parasta tokokaveria enää käytettävissä. JA nyt joku fiksu tulee ja sanoo että "ainahan sä voit tehdä siitä temppukoiran" TAI "ainahan sä voit sen kanssa treenata" ja näihin a) Riippuen siitä miten se lääkitys kohdille saadaan, en tiedä voidaanko "edes" treenata, miten suuri stressi se tuolle on, alkaako reagoimaan vai pysyykö normaalina (jos ette tajua mistä puhun niin käykää lukemassa, mitä se lisämunuaiskuori oikein tekee) ja b) mikä ihmeen into mulla on treenata koiraa ilman kisoja? Joo, oon taas hirvee esineellistäjä hullu koiranvihaaja varmaan kun ajattelen näin mutta ei mua motivoi "omaksi iloksi" tekemiset. VAIKKA, ei mua erään liikkurin mukaan pitäis motivoida tuo meidän "kisaurakaan" kun meillä on NIIN paljon käyntejä voittajassa eikä yhtään ykköstä, enkö mä yhtään oo miettiny paljonko mulla on menny siihen RAHAA?! Voi saatana, arvatkaapa kuinka hyvin meidän koe meni tollasen voivoottelun jälkeen? Annan vihjeen, ei kovin hyvin. Onneksi se oli meidän elämämme toiseksi viimeinen tokokoe, viimeinen menikin vähän siedettävimmissä merkeissä. Ja joo, nyt sitte joku sanoo et "onhan sulla vielä kaks koiraa?" ja joo, kumpikaan ei oo mikään tokohirmu, niinku Tuisku. Ruutia kiinnostaa vaan aksa ja Varma on niin angstinen ja herkkä etten tiedä mitä ja miten sen kanssa pitäisi tehdä et sais sen toimimaan edes 5 min kauemmin treeneissä. Hohhoijja. Vituttaa.

Ja kiitos kaikille jotka on oikeasti olleet tukena tässä meidän sairasteluprosessissa, en unohda teidän tukeanne koskaan :)