|
|
|||
|
06.05.2010 - 21:47
Varsin hohdokkaasti, Tuiskun osalta ainakin ::D Mutta jos ensin kerron meidän lyhyistä mutta ytimekkäistä tiistaitottiksista. Heidi tuli ystävällisesti vähän tsikuleeraamaan, millasta paskaa tua meidän tottis on. Ensin kentälle Tuisku, oli seuraamisessa tosi skarppina ja iloisena, parasta seuraamista pitkään aikaan :) Tehtiin sekalaisesti vähän liikkeestä istumista (huonoja, as aina), kakeja (innokkaita mutta liikkui törkeesti...) ja vissiin luoksetulokin jonkunlaisena läpijuoksuna. Kaikenkaikkiaan tyytyväinen Frau Puiperin tekemisiin, Heidiltä tuli hyvä kommentti "Niin mikä teillä siinä voittajassa tökkii?" Niimpä, ku se tekis hommia tuolla tavalla mitä tiistaina niin eihän siinä mikään tökkiskään! Arr. Sitten Ruuti johon olin henkisesti valmistautunut koko päivän, tiesin ja pelkäsin seuraamisen olevan täyttä paskaa niinkuin se yleensä nykyään on ollut (Tosin sunnuntainahan se teki nättiä seuraamista ku palkkana oli AH, kalannahkaliuskoja!). Ensimmäiset pätkät oli taattua Ruuti-laatua, korvat lintassa, pää matalana mateli perässä "Anteeksi ku oon olemassa ja kiva ku hakkaat mua aina" -tyylillä siis. Saatiin kuitenkin yks kiva pätkä aikaiseksi jonka jälkeen palkkasin ja reuhasin sen kanssa hetken aikaa maassa ja annoin Ruutin pussailla ja riehua mun ympärillä, jotenkin se pitää aina "nollata" jos menee ressille. Tän jälkeen seuraaminen oli aivan älyttömän kivan oloista! Korvat pystyssä, edisti mutta tuli oikeen niinku kunnolla mukana! Tehtiin pari lyhyttä pätkää ja sen jälkeen nollattiin taas, ai että koira oli tyytyväinen :D Yks luoksetulo, vauhti oli kuulkaas aika makia! Ja mikä parasta: Ruuti katsoi kokoajan mua ku kävelin siitä poispäin :D ! Hmm, käänty Ruttusessa joku nappi näköjänsä väärippäi ku nuan hyvin meni :) Eikä ees haistellu maata ku ehkä 5 kertaa, muuten oli tosi täpäkkänä mukana :) Ai että mä olin tyytyväinen, siinoli Ruutia parhaimmillaan! <3 Tänään käytiin sit tosiaan korkkaamassa meidänki jälkikausi 2010. Molemmilla jäljen pituus oli jotain 50m, Tuiskulla pari kulumaa, ei nameja joka askeleella ja loppupäässä oli piilotettuna maksalaatikkoa filmipurkkiin. Hmm, Tuisku oli aivan tulessa ku mentiin, nokka tippu maahan heti ku panta "napsahti" kiinni. Alussa yllättäen pyöri mutta lähti reippaasti (!!!) kulkemaan eteenpäin, välillä pysähteli mussuttamaan makkaraa. Kulmat ok, ensimmäisessä pyöri pikkuisen. Mutta vauhtia oli tosiaan aika paljon Tuiskuksi, häntä tötteröllä veti menemään mistä en kyllä oo tyytyväinen, koira ei keskittynyt oikeastaan yhtään (Mun Tuisku joka on aina niin rauhallinen ja tarkka jäljestäjä). Jälki päästiin loppuun enikeis, mutta filmipurkki jäi löytymättä niin koiralta ku multakin... Niimpä tietenkin, ainut purkki! SUATANA! Sitte Ruuti. Jälki kutakuinkin suora, maggaraa joka askeleella, pituus sama ku Tuilla. Jälki oli taattua Ruuti laatua : Juostaan pää kolomantena jalakana ja samalla puhistaan ja koristaan ja ryitään ku ei tunnu meno oikeen hauskalta pannalla :D Jeps. Alakuun pyörimistä, muuten juoksee vaan jäljen päältä ja nappaa sieltä täältä namin. Pääasia kuitenki että jälki päästiin kunnialla loppuun, välillä piti vaan ottaa koira istumaan ja vähä fundeeraamaan et mitäs ihimettä me täällä tehdäänkään - ajetaan jälkeä eikä juosta idioottina. Onhan se kiva et on intoa mut..... Täytyy vaa jatkaa ja alkaa tekeen pitempää jälkeä niin et toi kerkeis vähän päästeleen enimmät höyryt alussa pois. Filmipurkki oli edelleen kateissa ja Ruuti oli viimeinen toivo. Päästin sen suht vapaasti menemään sen Tuiskun jäljen alusta ja tyyppihän meni tarkasti ja maltillisesti... ? Meinasin nakata hanskat jo johonki kankkulankaivohon ku ei purkkia löytyny ja samassa Ruuti jäi tuhuuttaan jotain mätästä aivan hulluna - siellähä se! HYVÄ RUUTI! <3 Tyyppi söi maksalaatikon oikein onnellisena, ähäkutti Tuisku... ;) Voi ku sais ittiään niskasta kiinni ja kävis taas vaikka maanantaina tai lauantaina ajaas jälkeä. Tuskin saan mut aina voi haaveilla! Lauantaina on sitten Ruutin luonnetesti, huippu hauskaa nähdä Ruutin iskä (Maailman komein Lapinkoirauros, ihan siis <3<3) sekä tietenkin Ruutin kasvattajaa, Sannaa :) Viimeksi nähty... Ööö. 2008 Huhtikuussa Katselmuksessa Oulussa :) Ootan sitä ehkä enemmän kuin itse testiä. Mulla ei oo oikeastaan mitään hajua, miten Ruuti tulee käyttäytymään. OK, sen tiedän ettei se leiki tuomarin kanssa ollenkaan, saattaa olla kiinnostunut mutta siihen se jää. Pimiäs huonees taitaa kuunnella ryminää enemmä mitä ettiä mua. Kelkalla toivoisin sen pääsevän siitä yli mahd helposti, samoin ettei haalari ja tynnyri jäis kummittelemaan mieliin pitkäksi aikaa. Ääntä tullaan kuulemaan aika paljon ja uskon että seinässä se yrittää paeta tilanteesta ja siihen se sitten jää, mua ja itseään tuskin puolustaa :D Kun nyt päästäis edes läpi eikä meitä heitettäis pihalle nii HYVÄ! Huomenna olis vielä töitä 11-19:30, tavarat autoon, koira kyytiin, Anun luo leikkaan hiukset ja siitä PRUUM PRUUM Kaustisille. Ja aamulla Haukiputaalle. Ja la-su yönä Tampereelle. Ja sitte maanantaina töihi. Huh. Wish me luck! 03.06.2008 - 00:05
Niiimpä niin. Voi kele #*#§3!!½¤?+ STANA! +semmonen pääkallo -hymiö. Kuolkaa.
Tein siis jäljet molemmille flikoille. Ruutille semmosen pitemmän, että kerkiää "tasaantumaan" sen alkurämppäyksen jälkeen. Pituutta siis n. 40 askelta, joka askeleella yllättäen vielä nami, suora. Tuulta ei ollut yhtään mutta sääskiä oli >:| Meni hermot. Ensimmäisen kerran. Sitten Tuiskun jälki, vähän lyhempi, alussa joka askeleella palkka, suora ja jäljen keskivaiheilla semmonen üüper yllätys mitä aattelin koittaa, kerran eräs neuvoi "hidasta" ja semmosta... "tylsää" jäljenajajaa innostamaan tyhjällä filmipurkilla, jonne voi laittaa mitä haluaa. Sen jälkeen joka askeleella namit ja that's it. Iisi piis of nakki vai miten se sitten menikään?! Otin koirat, liinan ja hihnan Ruutille. Pääsin pellolle niin mitä tekee armas herneaivoteinikeksimme Ruuti?! >:/ No niimpä tietenkin, juoksee sinne jäljelle mun kielloista huolimatta ja syö üüper nopeudella makkaroita lärviinsä >:| Huudan ja huudan että "POIS SIELTÄ NYT!" Mutta ei, tietenkin ne maasta löytyvät MAKKARAT on paljon mielenkiintoisempia, tottakai. NO, tuli se sitten jossain vaiheessa mun huutamisesta ja karjumisesta huolimatta mun luo liehitellen ja voi herranen aika. >:((( HM! Koira kiinni ja vein sen kiinni puuhun. Ole sielä, saatana. Tuisku oli karjumisesta totaalisen järkyttynyt. Kaveri makasi maassa turvaväliä pitäen ja tuli anteeksipyytelevästi mun luo kun kutsuin. Kannustin sitä ja laitoin jälkivermeet päälle, hyvin se palautu "Aijaa, no mamma ei ookkaan vihainen mulle... Ai! Mennään jäljelle! Ok!" :D Ajatin Tuiskulle sitten ne molemmat jäljet, samalla kun Ruuti kiljuu puussa yksin kiinni :) Kiljukoot. Eka jälki meni hienosti, vaikka välillä tuli taas sitä "toisen jäljen" jäljestämistä vain. Mutta kun siinä Ruutin jäljellä oli kerran joka askeleessa nami, niin selvästi tuli koiraan itseluottamusta ja tarkkuutta jälkeen --> Namit takaisin jokaikiseen askeleeseen, ainakin hetkeksi ja katsotaan kuinka käy. Ite jarrutin välillä niin kaveri lopettaa heti työstämisen ja käy maahan makaamaan "Yhyy, oon tosi huono" ... >:( Niimpä niin. Kannustin vaan jatkamaan ja silittelin, niin mentiin taas. Loppujäljestä se kesti jo pienen "paineen" liinasta ja tarkensi heti. Tää pitää kyllä jättää heti alkuunsa kokonaan pois, tommonen liinasta jarraaminen ku ei toi pässi kuitenkaan opi jäljestämään itsenäisesti vaan menee sitten "niin ku mamma liinalla minulle viestittää". Mut ihan tyytyväinen kuitenkin, tekniikkaa pitää hioa. Jäljen päässä sanoin "loppu" ja koira nostaa nokan maasta. Otin sen seuraamaan ja seuruutin seuraavalle jäljelle. Koirahan oli melkein innoissaan :O Wtf? Istu, katsekontakti ja vapautus jäljelle. Alku läks hyvin, koiralla on niin kova meno seurata itse jälkeä ettei paljoa kiinnosta ne alkupään makkarat! :O Siistiä :) Alku meni hyvin, tarkisti jokaisen askeleen silleen nätisti! Sitten olin tyhmänä taas laittanut pari tyhjää askelta, tarkisti kyllä, mutta sen jälkeen taas meni huonommin eli veti vaa sitä toista puolta. Mutta! Purkilla tapahtui jotain ihmeellistä. Tuisku oli selvästi innoissaan siitä ja kun minä innostuin myös "Jaaaahas! Mitäs täällä on, katsotaampa" Niin ... :O Ikinä nähny Tuiskua jäljellä tommosena. Ihan intopinkeenä veti maksamakkarat sieltä purkista ja jatkoi sen jälkeen jälkeä huomattavasti intensiivisemmin ja nopeammin, myös tekniikka parani kerta heitolla! Tarkasti jokaisen jäljen ja työskentely oli minun mielestä todella mukavan näköistä ja ohjaajallekkin mukavaa kun ei tarvi jarruttaa kokoaikaa vaan voi antaa koiran mennä! :) Vou, filmipurkit käytössä jatkossakin! ;D Tuiskun kanssa jatketaan ehdottomasti jälkeä, huomennakin, neiti teiniaivo voi jäädä kotia itkemään... >:/ Teiniaivo saa keskittyä nyt tottisteluun, ei voi ainakaan karata yhtään minnekkään. Kiitos ja näkemiin. Huomasitteko? No, tuskimpa kukaan jaksoi lukea loppuun edellistäkään. Mutta sanoin "VAIKKA, mulla meneekin sielä tänäänkin hermot, tiedän sen jo :P Mutta jos mä yrittäisin hillitä itseni, poltan mielikuvitus savukkeen samalla ku koira jäljestää, eiköhän se siitä." Niimpä siinä taas kävi. Tosin, Tuiskun kanssa oli ihan kivaa käydä ajamassa jälkeä. Oma oli vikani, mitäs pidin Ruutia irti niin että sillä oli mahdollisuus puikahtaa jälelle? Mulla itseasiassa kävi tuo mielessä kun ajoin jälkeä, mutta... No, tiedämpä seuraavan kerran etten pidä irti jäljelle mentäessä. NIIN! Huomaatteko nyt kuinka mä jo uhkaavasti puhun Ruutin seuraavasta jäljestä? Nä-ä, ei ainakaan tämän viikon puolella... (Kummiski jo huomenna...) HAJOTTAA! 20.05.2008 - 17:59
Tai aina sitä kuvittelee. Pohjana molemmilla sama pelto, laonnutta heinää pohjana, tuuli pyöritteli vähän joka suunnasta ku nostatti sadetta. Annoin jäljen vanheta Ruutille melki tunnin (ei ollu kyl tarkoitus) ja Tuiskulla olikin puolitoistatuntia vanha. Ruutin jälki n. 30 askelta pitkä, suora, joka askeleella nami. Tuiskulla n. 60 m, kaksi kulmaa, makupalat satunnaisesti.
Ruuti: Ja taas mennään. Ihan hirveetä vauhtia se paanottaa edelleen eteenpäin. Jäjesti vaan "toista askelta", jos hukkasi jäljen, pomppaa jonnekkin 238971 metrin päähän etsimään sitä. Soittelin jäljestyksen tekniseen tukeen, ja sielä oltiin sitä mieltä että: Koira joko näkee namit ja menee katseella TAI sitten mun täytyy muuttaa sitä jäljen tekemistä niin että askeleet on lähempänä toisiiaan niin että siitä tulis sellaista "tökstökstöks" jäljestystä. Näöllä jäljestäminen on erittäin mahdollista, mutta nokkaansa käyttää aina välillä myös. Tästä tuli mieleen, että tehtiin yks ainut verijälki talvella hankeen, oiskohan voinut jäädä siitä? Ilmeisesti. Muistuttelin koiralle vähän, että pitäis himmata ja keskittyä siihen jälkeen eikä kaahaamiseen, toimi mutta sittenhän se jälki jo loppuikin. Niin joo, neuvoksi saatiin myös se, että hakkaa kantapäällä maahan syvemmän kolon ja laittaa namit sinne, voisin hyvin kuvitella että toimii. Mutta arr, kumpa saisi sen keskittymään ! :) Tuisku: Huomattavasti rauhallisempaa ja tarkempaa menoa, mitä Ruutilla. Kulkee myös välillä vaan toista jälkeä, aattelin siirtyä vähän treeneissä taaksepäin ja laittaa joka askeleelle makupala niin että tajuaa tarkastaa aina molemmat. NIIN, ja Tuiskulla sais olla vähän nälkä kun sitä tekee, tulis hommaan vähän intoa :) On se hauska, toinen pitää saada keskittymään ja toiselle enemmän intoa :D Ikinä ei oo hyvä. Ensimmäisen kulman suoritti tosi tarkasti, varmisti kuitenkin ettei jälki jatkukkaan sinne eteenpäin. Toinen kulma menikin vähän överiksi, jatkoi vaan suoraan eteenpäin ja jarrutin, palasi uudestaan jäljelle ja jatkoi loppuun asti hienosti. Tuiskulla on vaan niin erilainen meininki tossa jäljessä! Ollut alusta alkaen. Häntä täysin alhaalla ja keskittyy vaan ja ainoastaan siihen jälkeen, ei mihinkään muuhun. Hidashan se on ja saattaa joskus jäädä turhankin pitkäksi aikaa tarkistelemaan "eikai sinne jäänyt mitään" ja sitten seuraavaksi paanottaa menemään toista riviä tarkistamatta. Kehut ottaa vastaan tyytyväisenä, häntä heilahtaa pari kertaa edelleen täysin rentona alhaalla :D "Viuhh viuhh, kiitti joo mut mä keskittyisin tähän" Huomenna pitääkin sitten käydä tekemässä Ruutille uus jälki. Katsotaan, miten menee.Katsotaan, kuinka mulla menee taas hermot koko helvetin jäljestämiseen. ... Miksi ihmeessä mä edes yritän vääntää noille makkarajälkeä? Ruutille varsinkaan, kun ei PK-puolelle kuitenkaan mennä? :o Pysyttäis vaan sielä verijäljen puolella, vaikka kaahkoamista sekin on kyl. |
Kirjoittaja
Parkkipaikka. Kirjoittajana kahdenkympin kriisin ohittanut koiraharrastaja, jolla ei aina mene kovin vahvasti... :D Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 BH TK2 Tuisku
![]()
Korvaamaton.
Silmät: OK [10/08] ![]() Ruuti
Yllättävä Rinsessa.
Varma
Rakastettava. Rakastava. Pentu.
Minne matka?
~ 9.-11.3 Poropaimennus, Sodankylä [R]
|
||