Elikkä Lappalaiskoirien Erikoisnäyttelyssä Jyväskylässä käytiin pyörähtämässä viikonloppuna. Lauantai-iltana lähdin junalla Ruutin kanssa kohti Jkylää, löydettiin Minna ja Oskarikin mun töppäilystä huolimatta ja suunnattiin matkamme kepon iskän luo ja yövyttiin sielä.

Sunnuntaina sitten ne itse kisailut. Ruuti jälleen siis junnuissa. Junnutyttösiä oli kehään ilmoitettu 27 muistaakseni, Ruuti oli numerolla 156.
Vähän tuli kiire ja paniikkikin jo yhdessä vaiheessa, mutta kerettiin kehään ihan kivasti ilman, että olisin ehtinyt mitenkään jännittämään. Eipä sitten taskuun tullut laitettua kuin ehkä 5 verilätyn palasta, onneksi Titta oli meidän edellä ja ojensi mulle nakkeja :D Kiitos! Tytöt otettiin kolmessa erässä kehään, Ruuti tais olla viimeisessä. Kehän ulkopuolella Ruuti käyttäytyi raivostuttavan vilkkaasti, kokoajan menossa jonnekkin ja tekemässä jotain ! Onneksi oli Minnan kevythäkki, minne sai duracellin laittaa ;)  Tuomarina oli siis Paula Rekiranta, joka käski tekemään edestakaisen ja sitten kehää. ARVATKAA MITÄ TEKEE AMMATTIHANDLERI MINNA?! :D Jättää sen paluujuoksutuksen tekemättä, ohhoh. :D Noo, Ruuti liikkui suht sievästi, nokka oli taas maassa välillä ja en meinannu saada kunnolla sitä raville. Hyvin jaksoi tyttö seistä tuomarin edessä, antoi katsoa hampaat sievästi eikä jännittänyt paljoa :) Heilutteli jopa häntäänsä ! :D Mä pidin taas häntää ihan typerästi, mut väliäkö sillä...
Tässä vihdoin arvostelu, Ruutilla ikää siis n. 1 v 2½kk

"Erittäin hyvän tyyppinen nuori narttu, joka on tänään kovin niukassa turkissa. Hyvä kallo. Hieman pitkä kuono-osa ja kuonon selkä saisi olla suorempi. Kookkaat korvat. Hyvä kaula. Oikein kulmautuneet raajat. Tiivis runko. Liikkuu erittäin hyvin."


JUN EH tuolla taas irtosi :) Jokainen siis päättäkööt itse, onko tuo Ruutille sopiva arvostelu vai ei... :D

Moni lapikaslainen sai kasvot tuolla reissulla, Minnan auton renkaasta meni ruuvi läpi (Kiitos auttaville miehille! :D), syötiin parhaat kanatortillat ja oli kyl kiva reissu kaikenkaikkiaan, kiitos Minna ja Oskariposkari :)

Sunnuntaina olinkin Seinäjoen asemalla puol 8 aikoihin illalla. Ruuti oli tooooosi väsynyt, junassakaan ei jaksanu eväänsä heilauttaa - parka. Seinäjoen asemalta meidän kyytiin hyppäsi Nita ja Funifuufuu ja tänään ne hyppäski jo takasin junaan :( Otettiin 1764 kuvaa tän ja eilisen päivän aikana rakeista, oli kyl hienoa :D Kiitokset Nitalle myös seurasta, <33

Ei olla sit reenailtu hetkeen yhtään mitään. Treeni-into jossain reippaasti miinuksen puolella, ei kyl jaksa nyt. Katsellaan taas ku jaksaa. :P