Oli muka hirviästi asiaa ku piti tulla oikee tänne asti kirjoottamaha :P Mutta taas on into tiessään mutta kokeellaas.

Oon alkanu piirtelemään treeniratoja paperille ja kirjoittelemaan perään mikä ja miksi meni pieleen ja oon myös yrittäny nähdä ne meidän hyvätkin puolet radoissa :) Samaa oon tehny kisaradoille tai lähinnä oon vaikeat kohdat erikseen piirtäny ja kirjoittanu mikä mätti ja mitä pitää siitä treenata - vielä yhtään "korjaus" treeniä ei olla kisojen jälkeen tehty mutta pitäis varmaan joku ilta käydä vähän tekemässä... Ehkä torstaina, eilisten kisojen jälkeen poistellaan vaan lenkeillä lihaksista kuonaa nää kaks päivää :)
Liedon kisojen jälkeen ollaan oikeastaan käyty Ruutin kanssa vaan viikkotreeneissä vähän fiilistelemässä aksaa ku oon jo ikäänkuin heittäny vapaalle sen kanssa ja ootellaan juoksua - vaan eipä juoksua kuulunut niin ilmosin sen kisoihinkin mutta siitä myöhemmin.
25.-26.8 Oltiin Ruutin ja Varman kanssa ottamassa agilityoppia Sporttikoirahallilla Frantsin Ninan ja Hillin Satun ohjauksessa - aivan huippu hyvää settiä, vieläki ihan fiiliksissä :)) Treeni viikonlopun päätteeksi meille kävi luennoimassa vielä Koskensalon Marko josta myöskin sai mukavasti uusia ajatuksia :) Tyypillä oli muuten pikkuusen pätevee sakunpentu, 12 viikkonen veti aivan sairaan hyvännäköistä tottista ja kaikkiaan oli tosi mukavan näköistä tekemistä parilla - on pikkuusen tavat muuttunu sitte kouluaikojen tuossa hommassa ;)
Jossain vaiheessa jo mietin miksi otin Varmaa edes mukaan, son meinaan ollu hankalalla tuulella tuon juoksun jälkeen, ei tartte ku kattoa sitä väärällä tavalla niin tyyppi vetää angstikilarit :P No ei nyt ihan mut vähä oon ollu taas helisemässä, vaan eikö se siitä... Meidät oltiin jaettu lauantaina kahteen ryhmään ja me aloitettiin Satun kanssa. Otin Varman ensin, aattelin et perhana, en nyt pysy sielä omalla mukavuusalueellani ja tee Ruutin kanssa jotain yhtä hinkkootreeniä vaan otan ittiäni niskasta kiinni ja uskaltaudun Varman kanssa reenaamaan. Välikommentti mitä en saanu oikee viisaasti laitettua mihinkään: Varma matkustajana ehdottomasti ihanin mun tytöistä, ei ressaa yhtään mistään, nukkuu kiltisti vaikka vapaana penkin alla, ei oo edes kiinnostunu muista koirista, ihmisistä vähän ja aina kun ei mitään tapahdu tyyppi menee kerälle vaikka keskellä Pasilaa ja alkaa koisimaan. Hotellissa ei ollu mitään ongelmaa, oli yksin huonees Funin, Roihun ja Ruun kans eikä ollu rikkonu mitään, oli hiljaa, nukku yönsä ja ai että, parasta oli ne liukuportaat, tyyppi meni ne niinku olis aina menny toisinku Ruuti joka koki totaalisen hajoamisen :P Lisäksi tyyppi istu täpötäydessä lähijunassa sunnuntaina mun sylissä ja katseli ikkunasta pihalle, mun pieni taskukokoinen lapinkoira :)
NII, sitä reeniä! Selitin mun "ongelmasta" tuon reenaamisen kanssa ja miten son ollu alakuloinen juoksun jälkeen ja liibalaaba, otettii helppo kuuden esteen pätkä ja meni semi kivasti, palkkaus nameilla. Kysyi tykkääkö leikkiä ja tykkäähä se, uus rinki ja palkkaus lelulla. Ohhoh, joha sieltä tuli sitte palautetta! Wupsi, oon leikkiny sitte ihan tollosti tuon kanssa ja melkein senki saanu pilattua mutta onneksi Varma on ees taitava leikkimään ! :P Sain tosi paljon neuvoja ja Satu oli aivan mahti kouluttamaan mua Varman kanssa, just tuollaasta tarvittin :) Mahtia!
Ruuti oliki sitte pari tuntia kiljunu ja oottanu vuoroaan (Samalla ku Varma nukkuu tyyliin selällään välittämättä mistään) ja niinku arvata saattaa, siltoli vähä puhti pois ku vuoro koitti :P Tehtiin Ninan kanssa siis ratareeniä josta mullei oo ees piirrosta vaikka meille sellaset jaettiinki - kaikki lappuset on varmaan Nitan treenikassissa :((( YHYY! Mutta teemana oli JUST meillekki niin parasta - hyppyjen valmistelua ja kääntymistä, linjoja jne, just niin täydellisesti sitä mitä minä tarvitsen. Nita tais videoida niitä ratapätkiä mut niissä ei oltu kuvattu sitä "opetusosuutta", ainoastaan meidän epäonnistuneet pätkät joten voi olla ettei ne tuu yleiseen jakoon :D Kädet kurihin, suu kurihin ja armahda ny jumaleissön koira-parkaa sen verran että se tosiaan tietää minne me ollaan menossa! Vielä ku mä oppisin käytännössä tuon mutta eilisellä kisaradalla tuli tasan YHDEN kerran "tässä" et kai se jollai tavalla on parannusta! Sunnuntaina tehtiin sylkkäreitä, vippauksia ja poispäinkäännöksiä ja nyt oli hyvin nukutun yön jäljiltä Ruutissa ihan erilailla puhtia :) Ihan siistiä et Ruuti jakso frolicin voimalla oikeastaan 2 tuntia putkeen tehdä aksaa, välissä toki juottotaukoja (oli KUUMA!) ja pari 10 min lepipätkää, muuten tehtiin kokoajan :) Neitihän vissiin ihan tykkää tosta. Kiitos vielä ihan huipun viikonlopun järkkäämisestä Ninalle, ensi syksyä taas ootellessa!

Ja eilen käytiinki sitte kisaamassa tosiaan vaikka olinkin jo tauolle koiran jättäny :P Ilmotin sillä periaatteella et "ei me kuitenkaan päästä ku se juoksu tulee" mutta ei näjy ei kuulu nii käytii sössimässä sitte yks Räsäsen Minnan tuomaroima rata :D Rata oli kiva ja tsidii! Osa rimoista oli 55 josta piti erikseen tuomaria kiitellä, mahtia tommosen minimaksin kanssa :) Alku meni ihan semi kivasti, kepeille sössi ja vitska, keppien jäläkeen löyty vielä kakkosvaihde koiraan ja sitte lens yks rima mun kiljahduksesta ja viimeselle aidalle kielto ja lopuksi hyppäs sen väärippäi - HYL. Vaan nyppä piti ilimottaa sitte 13.9 TAMSkin iltakisoihi joskos se juoksu NYT alkais!

Tänään käytiin tekemässä illan päätteeksi vielä tokot tyttösten kanssa. Tuiskulle kokeenomaista ruutua ja metallia kutsuna - molemmat onnistu, ei oo tainnu koskaan tehdä noin itsevarmaa ruutua! Loppuosa oli ok, ekalla kerralla toki tuli ruudusta kirjaimellisesti hyppimään tasajalkaa mun eteen "OLINKO HYVÄ" ei iha ollu nii tehtii uusiksi :D Mut sit maltto jopa keskittyä ;) Kauhia mummokuume tuolla vissiin, son iha pölijä <3 Kutsunoudot ei oo ollu Tuiskun heiniä oikee koskaan mut tänään neki onnistu hyvin, tosi itsevarmasti lähti luoksetuloon ja nappas kapulan matkaansa, palautuksista pitäis hioa varmempia, son vähä semmonen "pidän tän just ja just tässä" mut eipä sille oo pitoharkkaa koskaa taidettu tehdäkkään...
Ruutin kanssa eka seuraamista, tehtiin joku 7 eripituista pätkää (max 10 askelta) ja ekat 4 oli kivoja kunnes se alko sen jäätämisen taas PITKÄSTÄ aikaa! Ugh, ei siitä enempää.  Tauko ja ruudun paikkaa naksulla - mä en vaan malta olla antamatta niitä neuvoja sille! Perkele, ihan turhaa mikää sheippaaminen ku mä kuitenkin sanon mitä tehdä -___-;; täytyypi varmaan ottaa tossa olkkarissa joku miniminiminiminimi ruutua ja sit siirtyä vasta kentälle. Mut sain kuitenkin pari semmostaki toistoa missä joutu OIKEASTI ajattelemaan ja teki sen päätteeksi vielä ihan oikein ;) Et ei sekää ny iha hukkaa heitettyä aikaa ollu, kai.
Varmalle sitte pari perusasentoa ja seuraamista kättä häivyttäen - vitsit sillon kiva meininki tossa seuraamisessa, ehdottomasti paras fiilis noista mun tyttösistä! Taini tauolle ja viimeesenä vielä sen kanssa pari vauhtiruutua kahdesta eri suunnasta, pikkuse neiti tuijottaa herkeämättä targettia :)) Oon mä sille ehkä JOTAIN onnistunu opettamaan ees jotenkin :D Mut viimeaikaisten varma-angstien jälkeen tän illan tokot oli ihan huippua, mitä jos siitä ei tuukkaan ny sitä agikoiraa mitä halusin - siitä tuleeki tokokoira? <3 Jos mä sit Ruutin pennusta teen tokokoiran nii sonki aksakoira :D Hahah, onse vaikiaa.