Kun ei mikään suju. Sain taas maailman typerimmän idean lähteä treenaamaan. Ensin vuorossa Ruuti jonka kanssa aloitettiin hypyllä. Ihan perustreeniä, namilla ohjaten esteen toiselle puolelle, sitten heittelin nameja esteen toiselle puolelle ja vapautin syömään ne, lisäksi viskelin sille narupalloa saadakseni vähän nopeutta ja intoa. Paljon, paljon treeniä ja itsevarmuutta kehiin mutta paremmin meni nyt mitä meidän viime kertaiset hyppyreenit ... Et, sinällään ihan jees.

Seuraamista & perusasentoja. PA:t on kokenut katastrofaalisen inflaation. Totaalinen. Koira kyllä tulee innokkaasti, mutta aina vinoon ja säätää samalla etutassuillaan jotain kummallista, steppaa tai muuta vastaava, nostelee tms. Ohjaaja fiksuna on taas luullut että koira jotakin osaa, eli harjoituksissa taaksepäin, ohjataan koira oikeaan kohtaan. HUOH! :(
Seuraamisessakaan ei hurraamista. Välillä tuli tosi kivaa pätkää vaikken enää hidastellutkaan tai "helpottanut" koiralle sitä, vaan kävelin normaalia seuruuttamisvauhtiani, kontaktissa tuli ja piti paikkansa kivasti. Välillä taas jätätti ja olis pitänyt JÄLLEEN tajuta lopettaa tarpeeksi ajoissa. Huoh.

Nouto. Voi hitto! Hirveetä säätämistä taas. En ees jaksa kirjoittaa. Sanotaanko niin, että koira ei taaskaan tehnyt mitään. Anteeksi, mutta mun tekis vaan joskus niin mieli kuristaa toi rakki. :) No, elämä on! Mä en enää usko siihen että "herneet kolahtelee" yhtään mihinkään. Jääkööt tuohon.

NIIN, aattelin osallistua heinäkuun alussa möllitokoon tuon kanssa, mutta haaveeksi jää, eihän se mihinkään kehity vaikka mitä tekis.

Sitten Tuisku. Olipa ihana ottaa se sisältä <3 Ihan eri fiilingeissä ku toi tampio :D Semmonen peruslaamahan se oli, mutta teki kuitenkin ja keskittyy. No, vuorossa hyppynouto, jota ollaan viimeksi treenattu... Ööh, kauan sitten? Tammikuussa hallilla? Vähän jännitti ottaa sen kanssa tuota mutta :O Yllätyin erittäin positiivisesti! Nakkasin kapulan, annoin käskyn, koira lähtee ku tykin suusta, loikkaa hypyn yli, kiitää kapulalle, ottaa nätisti suuhunsa ja PALAUTTAA LAUKALLA! :OO Meinas leuka loksahtaa maahan asti :D Paluuhyppyä se ei sitten tehnyt, annoin käskyn hyppy niin tää laittaa jarrut päälle ja hyppää yli, tulee sivulle ja katsoo "Taisin olla aka pro?" :O Joo, tosiaan olit! Uudestaan, sama juttu, teki paluuhypynkin jo paremmin! Uudestaan, paluuhyppy jäi välistä. Otin kapulan, nakkasin taas ja heitin, kaveri kiitää kapulalle ja tekee loistavan suorituksen kaikkineen päivineen :OO Sitten lopetin ja olin ehkä maailman tyytyväisin, ei se IKINÄ noudoissa palauta tollasella vauhdilla, ei ikinä! Paitsi tänään. Toivottavasti jatkuu ;) Sitten "idaria" pienemmässä mittakaavassa, töppäs ekaan asentoon, se nyt tarjoaa sitä istumista aina :P "Seis" ... Kaveri istuu *lyö itseään otsaan* No, helpotin ja peruuttelin sen kanssa tuola niin kauan että sain sen seisomaan täpäkästi, siihen jäi meidän idarin treenaaminen :P
"Ohjattua noutoa" eli pallon viskelemistä oikealle. Ekalla irtos aika huonosti, mutta tajus aika nopsaan idean ja teki pari ihan hyvääkin irtoamista mutta ei se kyllä tajunnut koko hommasta mitään :D Pitää joskus toiste sitten.

Ainut mihin oon tänään tyytyväinen on tuo Tuin hyppynouto. Mahti homma! Mutta muuten oli semmonen ilta/yö ettei olis kannattanu vaivautua lähtemään tuonne ulos :) Huomenna mennään vissiin Katin kanssa koulun kentälle treenaamaan, otan varmaan vaan Tuiskun mukaan ku en jaksa kuunnella tuon yhden kiljumista kun joutuu odottelemaan vuoroaan :P Saa jäädä kotiin kitisemään.

Pitäiskö sittenkin hankkia bordercollie...? ... :DD:D:D