Jospa sitä vaikka yrittäisi jälleen kerran elevyttää tätä ns "treeniblogia" ja heti samaan hengenvetoon voin todeta (koska olen näin sopivan angstinen ...) ettei tästä kuitenkaan tule mitään. Hianua eikö totta? Mustakin.

(Tsek edellinen päivitys.) Jaa, Kaustisen tokokokeesta. Kai siitä pitääs vielä jotaki mainita? Ruutin debytointi onnistui mun kohdalta yllättävän hyvin, näin niinku koiran ohjaajana ainakin. _Tiesin_ kehään mentäessä jo ettei koiralle liikkeet ole vielä valmiina eikä koira kestä palkattomuutta koko koetta joten mentiin kehään semmoosella hönppä -fiiliksellä (En uskonut ikinä, ikinä tekeväni tätä minkään koiran kanssa...). Seuraamisethan meiltä kusi ihan täydellisesti ja paikallamakuussa olin ite niin jäykkänä etten edes oikeastaan muista tilanteesta mitään :D Uhkaavasti koira haisteli maata ja kurotteli nokkaansa kohti taivasta "ÄLÄ NYT JUMALISTE VAAN NOUSE SIELTÄ!" Ja eihän se noussu, eikä noussu kukaan muukaan siitä paikallamakuu ryhmästä - onneksi. Nyt syksyn treeneissä tosin on ollut havaittavissa pienoisia ongelmia Ruttusen paikallamakuun kanssa mutta niistä lisää tuonnempana ehkä jos muistan koko asiaa / jaksan edes kirjoittaa niin paljon... Mitäs muuta? NIIN, ne seuraamiset :P Alaku kytkettynä seuraamisessa meni muistaakseni ihan ok:sti Ruutiksi, lähti matkaan vähän huonosti, pysähtymiset semmosta semi saissea. Käännökset koitu kohtaloksi molemmissa seuraamisissa, nukahti ihan totaalisesti ja unohti homman tyystin "hups, emmä muista mitää tommosia käännöksiä, en en." Jäävissä seuraaminen oli täyttä sontaa mutta ite pysähtymiset ja asennot suoritti yllättävän mukavasti (tosin, seisomisen perusasento ei menny jakeluun.) Luoksetulo hidas ja perusasento unohtui, hyppy päi prinkkalaa. Että semmonen koe! Nii, missäs kohtaa se ohjaajan hyvä suoriutuminen tulikaan? Pidettiin Ruutin kanssa aika vilipittömän hauskaa kehässä, kehuin koiraa reilusti ja se jopa palkkautui siitä! O__O Mutta tuosta kokeesta jäi kuitenkin sellainen fiilis että tästä on hyvä jatkaa, tosin enää en ole enää sitä mieltä...

Miksen oo? Mä en vaan kertakaikkiaan ymmärrä tuota koiraa, tai siis en tiedä johtuuko se siitä etten edes yritä päästä tuon kanssa samalle tasolle. Tuhannet kiitokset kaikille päteville jotka ovat auttaneet minua ko. asian kanssa, uusia ja puolueettomia mielipiteitä on aina hianoa saada. :) Käytiin siis SKK:n treeneissä kerta viikkoon Ruutin kanssa, lähinnä häiriötä hakemassa ja uusia vinkkejä valmiiksi paskottuihin liikkeisiin. Ei mennyt onneksi kuin 6 viikkoa että paukapää ohjaaja hoksaa itsekkin että ei se koira seuraamisessa mitään laamaile / jätätä, se seuraa prikulleen oikeassa kohtaa _aina_ silloin ku mä alan vaahtoamaan että se vetää laamamoden päälle. Hienoa? Koira osaa, minä en. Sitten se paikallamakuu, milloin se vaihtaa lonkalle heti kun jätän koiran, milloin se nousee (?!?!?!?), milloin haistelee todella mielenkiintoisia pupun hajuja maasta ja milloin... Mutta joo, treenillä siitä pääsee, emmä muuta väitäkkään. Seuraamiseen tuli muitakin hyviä ideoita: Ongelmana siis on ollut tuo laamailu liian pitkän ja "vaikean" kaavion aikana - joo, pitäis pyrkiä siihen että teet tarpeeksi mukavan ja lyhkäsen pätkän niin että koiralle jäis hyvä fiilis liikkeestä. NO JOO muttakun ko. asiaa on tässä nyt kaks vuotta treenattu niin kyllä pikkuhiljaa pitäis kestää pituutta siinä seuraamisessa? Asiasta voi tosin olla montaa mieltä. Eli kaavio menee näin - Lyhyellä pätkällä, oikeassa mielentilassa koira seuraa ongelmitta, hyvällä paikalla ja kontaktissa kokoajan, käännöksissä avitan satunnaisesti. Tämä on meidän "hyvä" seuraamispätkä, 5-20 askeleen mittainen. Huono, vaikea ja inhottava pätkä - koira näyttää innokkaalta, otan lennosta seuraamaan, teen pari käännöstä avitettuna ja jatkan seuruuttamista suoraan jolloin koira jää yhtäkkiä jälkeen. Kannustan jatkamaan, vire nousee, helpotan treeniä, palkka ja vapautus. Tiättekö mitä ajan takaa? Koira osaa käyttää mua vaikka minä en osaa käyttää sitä. Ruutin versio tuosta äskeisestä voisi mennä näin "Ihan kivaa seurata tässä. Pari käännöstä, äiti on naama norsunkutulla, miksei se hymyile mulle. Ahistaa. Miksi me jatketaan? Yhyy, mä alan tässä nyt sitten vähän angstaamaan niin äitistä tulee yhtäkkiä taas tosi iloinen ja tää typerä seuraaminen loppuu nopeammin" Hianompi homma, eikö totta?

Jääviin tarvittaisiin varmuutta. Mutta eipä tehdä kun seuraaminenkin menee tollaselle laamailutasolle helposti ja ohjaaja on näin helposti vietävissä. Ja mitä tulee siihen oikeaan seuraamispaikkaan niin oon automaattisesti kuvitellut että Ruuti näyttää seuraamisessa samalta mitä Tuisku. Eli, son edistänyt kokoajan ku oon palkannut sitä "oikeasta" suorituksesta ja perusasennot on ollut ihan persiistä. No, nyt on jonkunlainen käsitys siitä miltä lyhytselkäisempi ja muutenkin pienee likka näyttää tossa sivulla kun mennään oikialla paikalla. Eipä kestäny siinäkää montaa vuotta :D Tarinan opetus? Pyytäkää / käskekää / pakottakaa joku katsomaan teidän treenejä varsinkin jos treenaatte yleensä paljon yksin jossain takapihalla. Kannattaa! Ristus..

Ja sitten lisää angstausta Ruutin osalta: Sen lisäksi että se lukee mua kuin avointa kirjaa ja minen ymmärrä sitä niin mä en yksinkertaisesti keksi mitään millä saisin sen motivoitua tekemiseen. Käydään läpi nää peruskikat:

- Namit, herkut, ahneus: Ok, namit kelepaa ja on ihan kivoja jos sen on OIKEASTI NÄLKÄ eli ainakin yks ruokailu jätetään väliin. Tällöin namipurkki toimii parhaiten, Ruutin mielestä on ihan ok juosta purkille ihmettelemään, miten kannen saa auki. Mitä tulee niihin nameihin joita saa suoraan multa niin joo, Ruuti ottaa namin mukisematta mutta syö sen koska namit syödään, ei sillä todellakaan ole sellaista "ANNA PALKKA!" -fiilis ole. Epäselvä sepustus mutta kuitenkin, pääpointti siinä ettei ne namit oikeen mihinään tunnu. Jos ollaan mätsärissä, näyttelyissä tms niin silloin namit kelpaa paremmin, mitä enemmän häiriötä, sen enemmän toi yrittää keskittyä minuun. Parempi se noin päin ... Miksi itkuvirsi? Koska tuntuu siltä ettei se normitreeneissä palkkaudu namilla.

- Laumavietti, tai miksi sen joku haluaa sanoa, mielyttämisenhalu tai jotain vastaavaa. Okei, joku saa tulla nyt kitisemään ettei sellaista käsitettä ole olemassakaan kuin mielyttämisenhalu mutta sepä minua ei nyt hirviämmin tässä vaiheessa napota. :) Jokatapauksessa, ei toi koira tee MUN kanssa niitä juttuja, ei se halua että MINÄ palkkaan sen tai että minä kehun sitä ja annan "hyväksyntäni" sille kun se suorittaa jotain oikein. OKEI, tässäkin on poikkeuksia, joissain "paine" tilanteissa se kyllä palkkautuu ja rakastaa mua eniten maailmassa mutta puhun taas semmosista normitreeneistä, ei aina jaksais lähteä näyttelyihin treenaamaan.

-Leikki? No joo, pallon kanssa on kiva juosta yksinään. Nimenomaan yksinään. Pallon voi ehkä jossain vaiheessa heittää takas mun jalkoihin "no pidä pallos" tai vastaavaa. Vanhoja sukkia / munkinnaruja tykkää kyllä repiä mutta siihenkin pitää olla se tietynlainen mielentila, vire ja kuun täytyy olla just sillä kohdalla taivaalla että se leikkiminen on kivaa. Tai sitten mä oon vaan aivan älyttömän surkia. En tiä, perseestä.

Mikä tän mutinan ja kitinän tarkoitus oli? No eipä kyllä oikiastaan yhtään mikään, tuskimpa kukaan edes on tätä tänne asti lukenut :DD Mutta, tuntuu turhauttavalta, NIIN turhauttavalta tää homma. Möff.

No kun tokossa ei tunnu löytyvän minkäänlaista yhteistä, kauniin ihanan ihkun heleää yhteisäveltä niin ilimoittaudutaampa agilityyn, semmoseen kivaan mölliryhmään. 2 ekaa kertaa jäi pois juoksujen takia ja viime viikolla oli ensimmäinen. Ohjaajalla heitti melekeen pökäleen pöksyyn ku rakenneltiin semmonen kiva, ainaki 13 esteen pieni sarja siihen sitten niin "valssi valssi valssi valssi" no mitä helevettiä, enhä mä sellaasista mitää tiedä! Onneksi saatiin ottaa kolmen esteen sarjoissa (voi ristus notta nolotti, olin valmis juoksemaan hallista pois ja toivottamaan kaikille todella hauskaa loppuelämää ratkiriemukkaan lajin seurassa !) ja mitäpä tekee Ruuti? "Ai että mua pelottaa, kaikki haukkuu ja me ollaan hallissa, ai ai ku pelottaa äiti mä roikun sun perseessä kiinni ja kierrän kaikki esteet eikö oo hienoa!" Jepppp. Ohjasin kaikki päi helevettiä ja tuli jotenkin sellanen olo et "joo, ota ne seuraavat esteet vaan, menkää nyt tää rata äkkiä loppuun, joo siihen kohtaan valssi, joo ottakaa uudestaan joo noni viimeset esteet siitä vaan ja seuraava" Siis noin ei kukaan sanonut, EI vaan tuli sellainen olo ja mähän nyt oon vainoharhainen muutenkin. Kiirushan tossa kurssilla tulee ku kaikkien on toki kerettävä menemään MUTTA ahdistaa olla sielä muiden tiellä ja niiden aikaa viemässä joille tosta kurssista varmaan on jotain hyötyäkin. No, kaikkien onneksi (en siis nauti siitä että koirani ovat kipeinä!) Ruutilla on nyt yskää (Kennelyskän itämisaika tapauksesta riippuen 1-14 päivää, yskiminen alkoi muistaakseni torstaina? Kele!) ja näinollen se jää kotiin ainakin tälle kertaa ja varmaan vielä ensi viikollakin. Oon yrittänyt valaa tota tässä betoniin ettei se rasittuis, heleppo homma! Mutta, meen urheasti kuitenkin ainaki kuuntelemaan ja katsomaan ku muut liitelevät sielä radalla. AI että, tästä tulee mun uusi laji, ehdottomasti. Miksen mä voi vaan jo myöntää sitä että mä en tuota haltsaa ja piste, antaa olla?! ANGSTY >:O Ehkä huomenna näyttää paremmalta, toivottavasti äitin kirppu ja Tuiperski lopettais ton köhimisen äkkiä, inhottavan kuulosta ku noi kakoo :( Ruutikin viihtyy sängyllä öisin, sitä paleltaa. Mut mamma halaa ja suukottaa niistä taudin pois, kovasti on ainakin yritystä!

Ja jos joku tulee tän Ruuti -dissauksen jälkeen selittämään, kuinka mä vihaan mun koiraa enkä hyväksy sitä sellaisena kuin se on. On totta että meillä on lovehate tragedy tässä menossa, rakastan pientä kirppuani :) Ruutissa on paljon hienoja, tosin täysin selittämättömiä puolia, se oivaltaa asioita helposti - kahvikuppien kilinä tarkoittaa sitä että täytyy käskeä pappa juomaan kaffia jne :D Jos Tuisku lähtee pupun perään yöllä, Ruuti juoksee mun luo "Äiti tuu mennään, Tuisku karkas, äkkiä nyt, tuu jo!" ja sen kanssa arki on alkanut sujumaan kepeästi, enää ei tartte ihan kaikelle haukkua ja murista eikä ihan kaikkia ihmisiä tarvi välttämättä pelätä tai vierastaa (Tosin lapsia se pelkää edelleen) eikä sitä tarvii aina taistella pihalta takaisin sisälle vaan viimesimpien juoksujen jälkeen se tulee ensimmäisenä koirista sisälle! En tiedä, mitä on tapahtunut, oisko aivot kasvanu tai kehittyneet herneestä kenties... joksikin isommaksi palloksi, ei kuitenkaan mandariinilksi. Ar, taas meni dissaamiseksi! No kummiskin, kultainen pikkunen mussukka joka on aina iloisin kun tuun kotiin, ei kukaan muu jaksa vetää semmosia hepuleita kuin tuo eli ehkä se jollain tasolla tykkää minusta vaikken sitä välttämättä aina ansaitsekkaan. Ja mitä tulee siihen hyväksymiseen? Mä yritän sitä kokoajan, siis harrastuspuolella nää ongelmat on, kotioloissa saa mun puolesta tehdä mitä tykkää, heleposti tuo tossa mukana menee kuitennii. Ja miksi angstaan näitä asioita tänne? Jos jollakin olisi jotain fiksua sanottavaa näiden jälkeen, mitä voitaisiin lähteä koittamaan tälläisen "koira käyttää ohjaajaa" juttujen jälkeen. Aa, mikäs muu tässä ahistaa? Se ettei olla edistytty sitten yhtään sen jälkeen ku Ruuti oli ½ vuotias. Luoksetulo on samalla tasolla, seuraaminen ja perusasennot kanssa. Ja nyt voin myöntää että KYLLÄ, treenaan AIVAN liian vähän siihen nähden mitä haluaisin koiran osaavan, yritän näet käydä töissäkin joskus ja tienata rahhoo. Ja sitten ku tämä saakelin talavi loppuu niin elämä vähä helepottuu kun ei oo näin pimeää kokoajan. Siisti herätä kello 11, käyttää koirat kusella ja ruokkia ne, juoda aamukaffia ja nörätä ja sitten kello on puol 1 tai 3, meet töihin ja tuut sieltä ennen kahdeksaa ja tajuat ettet jaksa mitään enää treenata (+ mun koirat on muutenkin jo liian ilta-aktiivisia, pitäis saada ittensä reenaamaan aamusta!) joo, tää ei nyt liittyny koko hommaan oikiastaan mitenkään.

Mutta eipä oo huolen häivää, jokatapauksessa mulla on terve koira näin ainakin luustollisesti. Niinkuin joku mahd. huomasikin tuosta Ruutin poksista, lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja koko selkä täysin normaali :) Polvet ja silmät on jo aiemmin terveiksi todettu. Ei huolen häivää siis niistä (paitsi silmistä) enää :) On ainakin lupa harrastaa, noin niinku luustollisesti ja kropallisesti.

Katsellaan. Kirjoittaja painuu nyt tupakalle valmistelemaan itseään henkisesti "Angstyä" sarjan toiseen osaan: Tuiskuun. Huoh :/

 

Loppuun pari kuvaa Ruutista ekassa kokeessa, seuraamisesta molemmat. Perusasennot on ihan alkeistasolla eikä tuo seuraaminenkaan näytä hääppöseltä (nää siis taitaa olla ainoat missä se seuraa ees jotenkin...)